Tapahtumakalenteri

 2008
  M T K T P L S
31 28 29 30 31 1 2 3
32 4 5 6 7 8 9 10
33 11 12 13 14 15 16 17
34 18 19 20 21 22 23 24
35 25 26 27 28 29 30 31

 

Perustietoja koulutuksestamme:

Olemme vuodesta 1998 lähtien kouluttaneet turvallisia ampujia / Sra-ampujia, syy miksi aloimme kehittämään koulutusta on seuraavanlainen,  SRA-stauksen saaminen oli suhteellisen helppoa. Kirjallinen ja 10-15 laukauksen ampuminen ei siis juurikaan kertonut lajista mitään.
Löimme päämme "petäjään" ja siitähän se, alkoi ensimmäisellä kurssilla oli n.100 henkilöä. Luennot sekä luennoitsijat tulevat samoista instansseista kuten nykyäänkin. Alkuaikoina tarkastaja Gustafsson luennoi aseista ja aselaista sekä pv.n edustajat.

Harjoittelemme Santahaminassa, Syndalenissa, Padasjoella aina ratatilanteen mukaan, sekä vuosittain olemme kurssille järjestäneet (2) kaksi näyttötilaisuutta.

Kurssimme on maamme mittapuissa johtava ja edelläkävijä jo kestonsakin takia (6)kuusikuukautta johon kuuluu harjoittelua ohjattuna omatoimista harjoittelua, leirejä, ja pieniä kilpailuja.

Kaikki ei ole halunnut SRA- ampuja korttia tai statusta, vaan hyvän ja turvallisen koulutuksen aseisiin ja siihen liittyviin "nikseihin" Tänä aikana ovat säännöt muuttuneet jotka ovat asialliset kilpailusäännöt ja jotain päivitystä on tulossa kuten pitääkin aika ja kalusto ja varusteet kehittyvät.

Niin jos pitää joitain lukuja määritellä vuosien varrelta (9) vuosien takaa tämä kuluva vuosi 2007 mukaan lukien keskimäärin 100 osallistujaa kurssille joka alkaa, aina Tammikuussa luennoilla ja siitä sitten eteenpäin kohti kevättä ja kesää.

Laskutoimitus 9*100= 900 kurssilaista aikalailla paljon vapaaehtoisesti koulutettu, jotka ovat kiinnostuneet asiasta, tähän tietysti leirimme jotka ovat olleet täynnä ja joskus on raja johonkin vedettävä osallistuja määrissä.

Itse allekirjoittanut on ollut avainpaikalla näkemässä asioiden kehittymisen ja kehittämässä koulutusta meidän toiminta mallimme on kehitetty minun ja Kaitsun tuloksena ja kehittyy edelleenkin.

Nykyisin on toimintaamme tullut uusia kouluttajia ja olemme alusta pitäen tehneet yhteistyötä VaResin kanssa ampumakuvioissa, niin leirien kuin kouluttajien yhteistoiminnassa, nykyisin hyvä edistys oli MPK.ryn hyväksyminen mukaan joka antaa kurssinumerot ja apua tietyissä kalustollisessa ja materiaalisissa asioissa.

Tässä lopussa linkki missä pääsee katsomaan PP-muotoisen SRA-esittelyn

 
Rohkeasti mukaan Terv. VRautio

SRA-Kuvin