Tapahtumakalenteri

 2008
  M T K T P L S
31 28 29 30 31 1 2 3
32 4 5 6 7 8 9 10
33 11 12 13 14 15 16 17
34 18 19 20 21 22 23 24
35 25 26 27 28 29 30 31

Jääkärileiri V, hyökkäys taajamassa 9.9.2005 - 11.9.2005

Jääkärileiri-sarjassa viimeisenä oli JK V, jonka tarkoituksena oli keskittyä taajamataistelun harjoitteluun, painopisteenä hyökkäystoiminta. Allekirjoittanut toimi leirillä joukkueenjohtajana.

Perjantai 9.9.

JK V alkoi perjantaina varusteiden jakamisella, jonka jälkeen kurssi järjestäytyi, tässä yhteydessä suoritettiin myös kouluttajaesittelyt. Puolustusvoimien varusteilla varustautumisessa on muun hyvän lisäksi se puoli, että toimintaan ja koulutukseen saadaan ylimääräistä hengen lisää ja asianmukaisuutta oikealla ja yhtenäisellä varustuksella. Yhtenäinen varustus luo myös yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Seuraavaksi siirryttiin ampumaradalle, jossa suoritettiin aseiden kohdistus, sekä ammunnat 10ls kouluammunta ja 5+5 ls kääntyviin tauluihin. Kohdistus tuotti tulosta, sillä ampujien joukossa oli suorastaan erinomaisiakin tuloksia.

Perjantai-illan ohjelma ei päättynyt tähän, sillä radalta paluun jälkeen Radioniemen koulutustiloissa koulutusta jatkettiin luennolla aiheena "Hyökkäys taajamassa", ja katsottiin videomateriaalia asutuskeskustaistelusta.

Lauantai 10.9.

Lauantai-päivän koulutus muodostui taajamassa hyökkäämisen eri osa-alueiden harjoittelusta rastikoulutuksena. Rasteilla harjoiteltiin liikkumista taajamassa, rakennuksen vyörytystä, rakennukseen hyökkäystä tikapuiden avulla ja panssarintorjuntaa taajamassa .Lisäksi koulutettiin muistinvirkistykseksi KES75:n ja Apilaksen käyttöä.

Koulutuksen väliajalla saimme seurata myös varusmiesten suorittamaa hyökkäysharjoitusta. Katselimme silmä kovana ja päätimme, että suoriudumme seuraavana päivänä vähintäänkin paremmin.

Illan pimettyä koulutuksen aiheena oli toiminta pimeällä. Tätä harjoiteltiin sekä pimeänäkölaitteilla että rynnäkkökivääreihin kiinnitettyjen taskulamppujen avustuksella Helsinki-simulaattorissa.

Saimme piipahtaa myös sotilaskodissa. Kahvi ja munkki maistuivat edelleenkin yhtä hyvältä kuin silloin joskus.

Sunnuntai 11.9.

Sunnuntaina siirryttiinkin sitten soveltavaan osioon, jossa joukkue hyökkäsi Santahaminan koillispuolelta ruokalan ohi ensin bussin päätepysäkin tasalle, jossa oli välitavoite, ja edelleen Helsinki-simulaattorille ja sieltä kohti Radioniemeä, välitavoitteena AUK:in takana oleva tie. Joukkue koostui kolmesta ryhmästä, joista kustakin oli irroitettu konekivääri- ja sinkomiehiä joukkueen varajohtajan johtamaan tulitukiosastoon.

Hyökkäys sujui pääpiirteissään hyvin. Koulutukseen osallistujien motivaatiotaso oli korkealla ja se näkyi suorituksessa ripeytenä ja tilanteenmukaisena, mutta myös yli-innokkuutena joka ilmeni sovittujen tavoitteiden etupuolelle etenemisenä, josta koituikin hieman "tappioita". Eteneminen rakennusten suojassa sujui koulutetulla tavalla ja mallikkaasti.

Bussin kääntöpaikan tasalla koottiin joukot ja siirryttiin hyökkäyksen toiseen vaiheeseen, hyökkäykseen kohti Helsinki-simulaattoria. Helsinki-simulaattorin vyörytys alkoi savun ja tulituen suojassa suoritetulla tikapuuhyökkäyksellä, ja sujui mallikkaasti lähes loppuun asti. Simulaattorin toisesta päästä ulos tullessa kärsittiin jälleen tappioita, kun joukkueenjohtaja unohti varmistaa tulitukiosastolta sen, että tulitukiosasto on valmiina asemissa suojaamaan muun joukkueen uloshyökkäystä.

Tämän jälkeen koukattiin AUK:in molemmilta puolilta kohti Radioniemeä, ryhmittyen puolustukseen AUK:in pitkän sivun suuntaisesti tien varteen. Näistä asemista lyötiin vielä takaisin vihollisen viimeinen epätoivoinen hyökkäys. Tämän jälkeen koottiin joukot kokoon ja pidettiin pikainen palautetuokio kokemusten ollessa vielä tuoreena muistissa.

Hyökkäystoiminnassa huomattuja asioita:

-          Radioiden käyttö suuri etu, sillä näin johtaminen on helpompaa kun viestit kulkevat välittömästi (lähettejen käytössä olisi suuri viive). Radiot tosin voisivat olla jotenkin integroituina kypärään tai olla varustettu kuuloke-mikrofoniyhdistelmällä.

-          Alussa ryhmäparijonossa edetessä tapahtui jälleen usein ennenkin koettu asia: jonojen väli kapeni niin, että ne lähes yhtyivät. Tähän tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

-          On ensiarvoisen tärkeää, että kaikki joukkueen miehet kuuntelevat ajatuksella hyökkäyskäskyn, sillä siinä kerrotaan olennaiset asiat. Jos nämä pidetään mielessä niin ei esim. tule haaskattua energiaa turhaan sivustasuojaukseen alueelle, jossa operoi omia, tai ylitettyä sovittuja välitavoitteita omia aikojaan.

Koulutus päätettiin varusteiden huollolla ja palautuksella, sekä kurssin yhteenvedolla palautekeskusteluineen.

Koulutus oli fyysisesti rankkaa mutta antoisaa. Voin vain toivoa, että minulla olisi useamminkin mahdollisuus osallistua tämäntasoiseen koulutukseen.