Kokemuksia EsKaPAT:in 10-vuotiselta taipaleelta vartiojoukkuelaisen silmin

Miksi eksyin vapaaehtoiseen maanpuolustukseen juontaa juurensa siitä, että olin aikanaan osallisena Virossa turvayrityksessä ja suurin osa yrityksen työntekijöistä johtajia myöten oli mukana maan vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Väkisinkin sitä joutui siihen touhuun mukaan. Alkuun toiminta oli varsin villiä ja joskus jopa isänmaallista kiihkoilua. Pääsinkin aitiopaikalta seuraamaan toiminnan kehittymistä sekä nykyisen järjestelmän muodostumista ja yhtymistä yhden lipun alle Kaitseliitoksi. Tätä taustaa vasten pääsimme muutamaan viranomaiskoulutukseen Santahaminaan. Silloinen yksi kantahenkilökuntaan kuulunut kouluttaja kertoikin tietävänsä meille oikean paikan ja ojensi Töölöntorinkadun osoitteen. Sinnehän sitä tuli eksyttyä pienen epäröinnin jälkeen.

Liityin EsKaPAT:iin keväällä 1998 ja yksiköksi merkittiin VartJ. Silloisena päällikkönä toimi Seppo Sonkeri ja koulutuspäällikkönä Unto Pulkkinen. Ensimmäinen vartiojoukkueen harjoitus Santahaminassa pidettiin 31.10. - 1.11.1998 aiheena kohteensuojaus. Tätä edelsi myös 22.10. pidetty teoriailta Töölöntorinkadun auditoriossa.

Vartiojoukkueen toiminta käynnistyi hitaasti kiinnostuneiden värväämisellä. Joukkueen johtajana toimi Teemu Sysmäläinen. Pidimmekin alkuun useita palaveri-iltoja milloin kenenkäkin kotona suunnitellen tulevaa toimintaa ja järjestämällä alkuun kerran kuussa koulutusiltoja.

Koulutus tiivistyy

Tiivistimme koulutusiltojen tahtia pidettäväksi kerran viikossa ja kokoonnuimmekin joka sunnuntai-ilta. Hyvän ripauksen soppaan antoi erinomainen lähitaistelukouluttajamme intensiivisillä Krav Maga -harjoituksilla. Harjoituksia pidettiin kesäisin ja talvisin sekä ulkona että sisällä, pimeässä ja valoisassa. Pääsimme myös maistamaan aidon sotilas Krav Magan saloja.

Kun lopulta saimme vielä omat toimitilat vanhasta koulusta Tapiolassa Seppo Sonkerin vaikutuksella olikin toiminta varsin tiivistä. Tiloja hyödynnettiin kohteen haltuunotto- ja turvatarkastusharjoituksiin. Sisätiloja vyörytetiin useaan kertaan taulusieniä kranaatteina käyttäen. Kyllä ohikulkijoilla oli ihmettelemistä kun iltahämärässä iso lauma aikuisia miehiä maastopuvuissa ja rynnäkkökiväärin virkaa toimittavat puukepit kädessä liikkuu äänettömästi käsimerkkejä näyttäen rakennuksen sivustoja, siivuttaen joka nurkan ja kulkien matalana ikkunoiden alta. Myös vieressä sijaitseva Tennis-Tapiola lähiympäristöineen toimi harjoitusalueena. Kas kun kukaan ei kertaakaan soittanut poliisia paikalle.

Check Point rakennettiin useampaan kertaan koulun pihalle ja loimme itse erilaisia skenaarioita Teemun hankkimien kouluttajien johdolla. Usein saimme kouluttajiksi YK-veteraaneja. Tarkastimme ajoneuvoja ja henkilöitä, raudoitimme epäilyttäviä asiakkaita ja kuljetimme erilaisilla otteilla. Siinä sitä olikin sitten selittämistä monille seuraavana päivänä miksi ranteet ovat verinaarmuilla. Pääsinpä myös harjoittelemaan köysilaskeutumista simulaattorin seinällä ja ikkunasta sisään menoa rynnäkkökiväärin kanssa. Alkuun oli kyllä kovilla ikkunan pielet, kypärästä huolimatta otsa sekä takapuoli tuli mustelmille. Ei se kovin helppoa ole ilmeisesti elokuvien stuntmaneillakaan.

Harjoiteltuja taitoja hyödynnettiin ja kokeiltiin harjoituksissa välillä liiankin innokkaasti. Eipähän kukaan asiaton tullut tsekkaristamme läpi. Ei välillä edes kelvollisella kulkuluvalla. Sonkerin seuraaja Jyri Favorin muisti muistutella pitkään pienestä lipsauksesta. Pojat katsoivat pimeässä hänen kulkulupansa väärennetyksi ja Jyri löysi itsensä kuralätäköstä raudoitettuna. Tästä viisastuneena varasimme kosteilla keleillä yhden ylimääräisen sadeviitan maahan raudoitusta varten. Ei ole mitenkään mukavaa olla märissä tamineissa koko loppuharjoitusta ja noita varusteitakaan kun ei yleensä saa vaihdettua kesken harjoituksen ja keskellä yötä.

Vaikka alkuun harmittikin monet kohteensuojausharjoitukset kuusen juurella kykkimisineen antoi se sinänsä hyvän pohjan muuhun toimintaan. Unton harjoituksissa riitti pauketta ja toimintaa hiljaisen alun jälkeen. Välillä suorastaan kaipaa noita aikoja.

Ramboja vai marjanpoimijoita

Ensimmäisen koulutustarkastuksen läpäistyämme arvoisa joukkueenjohtajamme meni avioon eikä kovin usein enää kerinnyt meitä paimentamaan. Olimme tässä vaiheessa oppineet jo varsin omatoimisiksi ja järjestimme itse oman toimintamme ja viikottaiset harjoitusohjelmamme.

Sonkerin Sepolta lipsahti aikoinaan värvätessään vartiojoukkueeseen porukkaa, että heistä koulutetaan ramboja. Ei hän kuitenkaan kovin kauaksi ennustanut ainakaan koulutuksen suhteen.

Joukkueeseen oli alkuun jonkinlaista karsintasysteemiäkin eikä noita Aramboilijoita@ porukkaan kaivattukaan, vaan enemmänkin fiksuja ajattelevia ihmisiä kuten EsKaPAT:in väki on aina ollutkin. Ne vähemmät fiksut kävivät kerran jossain harjoituksessa ja kun se ei ramboilua ollutkaan ei heitä sitten enää ole näkynytkään.

Vuosia hiottuamme toimintaamme teetimme myös VartJ 1:lle myös omat paidat, joita käytettiin ja käytetään vieläkin erilaisissa tehtävissä. Paita piti kuitenkin ansaita eikä niitä myyty tai annettu ulkopuolisille.

Pitkäkestoisin vapaaehtoinen harjoituksemme oli Paavo Nurmi-oopperan turvallisuustoimien hoitaminen Olympiastadionilla. Keikkahan kesti kaikkiaan kaksi viikkoa, jonka ajan käytännöllisesti katsoen asuimme paikan päällä. Huomattavaa on, ettei kukaan saanut keikasta palkkaa. Moni käytti osan kesälomastaan tapahtumaan ja monet olivat päivät töissä ja tulivat yövuoroon täydennysmiehiksi. Viikonloppuohjelmasta ei kenelläkään ollut epäselvyyttä. EsKaPAT:in päällikkökin oli pitkään yrittänyt saada VJ-paitaa ja hän ansaitsi sen toisena oopperapäivänä seisomalla kaatosateessa useamman tunnin vartiossa stadionin tavarankuljetusportilla.

Pikkuhiljaa vartiojoukkuetoimintaa laajennettiin vartiokomppaniaksi ja perustettiin useampia vartiojoukkueita ja heille määrättiin joukkueenjohtajat. Osittain tässä kokoonpanossa toimi pitkään myös VAPEPA-rinkimme. Aloimme kaikki alkuperäiset pikkuhiljaa ukkoutumaan, koska alaikäraja oli alunperinkin ollut 35 vuotta. Vartiojoukkue 1:stä oli tarkoitus käyttää jatkossa koulutusjoukkueena muille vartiojoukkueille.

Vartiojoukkue 1 oli mukana myös reserviläisten pääsotaharjoituksessa vuonna 2000 Santahaminassa sekä Ilma 2002-harjoituksessa suojaustehtävissä. Aalto 2004-harjoitusta pääsimme seuraamaan (jotka eivät olleet harjoituksessa mukana) opastetusti puolustusvoimien kuljetuksella.

Ensimmäiset puhtaasti ammuntaan keskittyneet leirit järjesti Veijo Rautio Syndaleniin. Suuri osa osallistujista oli vartiokomppaniasta. Nämä pioneerityönä toteutetut leirit ovatkin pohjana nykyiselle ampumatoiminnalle. Näistä suuret kiitokset Veijolle ja Kaitsulle. Molemmat poikani ovat osallistuneet useamman kerran EsKaPAT:in turvallisen ampujan kurssille ja ovat joillakin kursseilla toimineet myös kouluttajina. Kumpikin on sitä mieltä, että puolustusvoimien ammuntakoulutus turvallisuutensa puolesta on puutteellista. Molemmilla on palvelusaikana sattunut läheltä piti -tilanteita, kun joku palvelustoveri ymmärtämättömyyttään säheltää aseen kanssa. Heidän mielestään puolustusvoimienkin olisi syytä ottaa käyttöön SRA-tyyppinen turvallisen ampujan koulutus.

Nuorisotoiminta

Molemmat poikani ovat olleet varsin innostuneita vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Vanhempi poikani on ollut heti 15 täytettyään vartiojoukkueen harjoituksissa mukana. Yhdessä harjoituksessa MPK ry:n Asedät@ olivat pojasta huolissaan ja sijoittivat hänet vartioimaan komentotelttaansa. Poika sai vapautuksen tehtävästä vasta kun yksi tarkka-ampujistamme kävi hänet sieltä noutamassa. Poika oli aikaisemmissakin harjoituksissa toiminut tarkka-ampujan suojamiehenä ja ollut mukana tiedustelutehtävissä. Ymmärrän hyvin huolen, mutta kyllä me Avanhat sedät@ olemme aina nuorista huolen pitäneet. Oli tuo pojallekin paljon mielenkiintoisempaa päästä ihan tositoimiin.

Nuorempi poika oli kateellinen kun ei päässyt vielä ikänsä takia mukaan toimintaan. Ammuntoihin hän sentään sai osallistua koska oli jo pitkään harrastanut lajia Porkkalan ampujissa. Pääsi se nuorempikin poika lopulta muutamaan harjoitukseen alaikäisenä poikkeusluvalla kun niin mukaan hinkui.

Vanhempi poikani oli palveluksessa Santahaminassa sotilaspoliisina. Sen verran hyvää oppia hän oli siihen mennessä saanut vapaaehtoisissa harjoituksissa, että totesi ainoana uutena asiana oppineensa koko aikana Apinkan ja punkan@. No tulihan tuota opiskeltua paremmin sotilasarvot ja tupaohjesääntö.

Nuorempi poikani on parhaillaan myös Santahaminassa palveluksessa. Hän joutui jo alokasaikana opastamaan kohdistusammunnoissa, koska tähtäimien säätö ei ollut niin itsestään selvää alikessuille. Kummatkin pojat ovat polttaneet palvelusajan viikonloppulomiaan osallistumalla vapaaehtoisiin harjoituksiin.

Valitettavasti nykyisin nuorisolle ei ole enää mitään järkevää ohjelmaa tarjolla lukuun ottamatta lukiolaisen turvakursseja. Pulkkisen aikana nuorisoa oli mukana runsaasti vastaosastotehtävissä ja vastaosaston tiedustelijoina. Tuohon aikaan heillekin jaettiin aseistus. Yhtään vahinkoa ei EsKaPAT:issa sattunut. A-tarvikkeiden osalta pidettiin aina sen verran kova koulutus ensi kertaa mukana oleville ja kerrattiin muille että varomääräykset jäivät kovempaankin kalloon.

Vartiojoukkue nyt

Uusien vartiokomppaniaan liittyneiden koulutus oli alkuun puhtaasti VJ1:n harteilla. Samoin täydennyspoliisien koulutus. Aina ennen seuraavaa harjoitusta pidettiin luentoja harjoitusta koskevista aiheista mukavasti sisätiloissa. Asiat käytiin vielä harjoituksessa läpi käytännön tasolla rastikoulutuksessa. Tuntui oppi menevän hyvin perille eikä pahempia töppöilyitä enää nähnyt varsinaisessa harjoituksessa.

VJ1:n porukka nivoutui niin hyvin toisiinsa, että tiesimme jokaisen heikot ja vahvat puolet. Tätä tietoa hyödynnettiin hyvällä menestyksellä. Luotimme niin paljon toisiimme, että olisimme sillä kokoonpanolla uskaltaneet lähteä kovaankin tehtävään. Nykyinen maakuntajoukkojärjestelmä vain on valitettavasti pudottanut monen toimijan ulos jo ikänsä puolesta. Sinänsä harmi, koska edelleenkin hyvin koulutettua yksikköä kannattaisi käyttää kouluttajina. Kouluttajia ei puolustusvoimilla ole liikaa rauhanaikanakaan saati kriisitilanteessa.

Selatessani vanhoja maanpuolustuskorttejani huomasin niihin kertyneen harjoituksia yli 60 vuorokautta. Korttien käyttöhän lopetettiin MPK ry:n siirryttyä joitakin vuosia sitten tietokoneaikaan, joten lienee tuo100 vuorokautta kohta häämöttävän ellei ole mennyt puhki. Tähän sitten vielä lisäksi kaikki vartiojoukkueen omat viikkoharjoitukset, ammunnat ja muut omaehtoiset harjoitukset. Tämä antaa jonkin asteista kuvaa vartiojoukkueen toimijoiden saamasta koulutuksen määrästä.

Hannu Koponen

Kokemuksia EsKaPAT:in 10-vuotiselta taipaleelta vartiojoukkuelaisen silmin